Astuit sisään hartiat kumarassa, katse harhaillen. Nyökkäsin tervehdyksen, jotenkin sanat jäi suuhuni. Tulit lähelle ja katsoit silmiini, tuska paistoi läpi. Olit pitkä mies ja tunsin itseni pieneksi rinnallasi. Pienen hetken muistutit omaa ukkiani. Kysyin voinko auttaa, vaikka aavistin miksi tulit. Kysyit luottoa bonuskorttiin, muttet katsonut edes papereita, jotka eteesi annoin. Mainitsit tarvitsevasi uuden sohvan, vanha oli mennyt huonoksi vaimosi sairastamisen aikana. Kerroit vaimosi kuolleen aivan hiljattain, äänestäsi aistin helpotuksen sekaista tuskaa. Puhuit lämpimästi ihmisestä, joka rinnallasi elämäänsä eli. Välillä ikävän nyyhkäisyt peitti sanasi. En tienyt mitä sanoa, kuuntelin vain. Muistelit aikaa ennen vaimosi sairastumista ja vaiheista sairastamisen aikana. Kun puhuit pojistasi, kuulin äänestäsi ylpeyttä, surukin hävisi silmistäsi hetkeksi. Sanoit ylpeänä heidän perineen sinulta intohimosi metsästykseen, ja erityistä ylpeyttä hehkuit mainitessasi myös pojanpoikasi innostuneen samoista asioista. Kuulin äänestäsi yksinäisyyttä, kun kerroit läheistesi asuvan monen sadan kilometrin päässä. Hiljakseen kävelimme kohti eteistä kun äkkiä pysähdyit ja tartuit käteeni. Katsoit kiitollisena silmiini, kiitit ja lähdit pois......