Meillä on muutaman päivän ollu uusi harjottelijapoika varastossa. Pikkasen yli parikymppinen avoin nuorukainen, joka on joutunu nuoren elämänsä aikana kokeen kohtuuttoman vaikeita asioita. Alkoholisoitunut ja nyt yhteiskunnan tuella yrittää päästä jaloilleen. Huonokuntoinen, mutta ahkerasti tekee annetut tehtävät, oma-aloitteiseksikin osoittautunut.

Aamu oli epätavallinen, eilisen päällikköpalaverin jäljiltä myymäläpäälliköitä vilisi hetken myymälässä, lähtöä omiin kaupunkeihinsa tekivät. Asiakkaita kävi tasasella tahdilla, kiirettä ei kuitenkaan ollut.

Puolen päivän jälkeen osa henkilökunnasta kävi nauttimassa läheisen nakkiputkan rasvaisen lounaan, miä en tietenkään(?) sellaseen sortunu  ainaisten vatsavaivojeni takia. Harjottelijapoikakin kerran mainitsi ettei paljo syödä kykene, juomaputken jälkeen kun vatsa ei paljon sillä ruokaa kestä. Nyt oli kuitenkin tullut nälkä ja yksi myyjistä antoi lounaakseen ajatellun sämpylänsä sille, lihapiirakka balkanilla kun vei voiton.

Muut sai lounaansa syötyä ja sanoin lähteväni lämmittämään omaa soppaani (oon ihastunu näihin missikaritan mainostamiin apetit-keittoihin, kevyttä ja hitsin hyvää). Matkalla varastolle, jossa siis pienenpieni ja einiinainasiistikään kahvihuoneemme sijaitsee, kuulin kovan paukahduksen. Mielessä kävi että myymälän takaosaan sijoitetulla komero-osastolla malttamaton asiakas, joka on päässy salaa myyjien ohi livahtamaan, paukuttaa kaapinovia vastalauseeksi siitä ettei kukaan ole huomioinnu, näitäkin piiloleikkiasiakkaita joskus on. Nyt ei kuitenkaan ketää näkyny, joten jatkoin matkaani kohti varaston oviaukkoa. Sivusilmääni sattui varaston ulko-oven  lähistöllä, jossa myös patjavarastomme sijaitsee,  harjoittelijamme , joka näytti  makoilevan puisen kuormalavan päällä. Jalkojen vain näin vähän heilahtelevan. Näkyvyys ovelle oli kuitenkin heikko juuri tulleen sohvakuorman takia. Jatkoin toisen lepohetkestä kummemmin välittämättä parin sekunnin ajan matkaani. Jokin pojan asennossa sai kuitenkin hälytyskelloni soimaan. Heitin juomapullon ja laukun käsistäni ja huusin lähistöllä olevaa myymäläpäällikköä ja varastomiestä apuuni. Näin harjottelijan kouristelevan vartalon. Jalat oli kuormalavan päällä, mutta ylävartalo oli patjojen välissä, kädet kouristuneet lavan alle. Ja koska olen ilmeisesti tynnyrissä kasvanu, en koskaan aikaisemmin ollut moista kohtausta nähnyt. Soitin välittömästi ambulanssin. Poika oli useita minuutteja tajuttomana, mutta virkosi hetkeä ennen sairasautojen tuloa. Ensihoitajat tekivät asiaankuuluvat toimenpiteet ja veivät pojan mukaansa. Poika oli ollut viemässä kuormalavaa ulos, ja paukahdus, jonka olin kuullut, johtui melko varmasti kuormalavan iskeytymisestä betonilattiaan kun kohtaus oli yllättänyt.

 Myöhemmin soitin siskolleni, joka ammattinsa puolesta on vastaavaa, ja pahempaakin, joutunut usein näkemään. Sisko sanoi heti kohtauksen kuulostavan epilepsiaa muistuttavalta viinakrampilta.

Järkyttävä tilanne joka sai ainakin mun ajatukset loppupäiväksi sekaisin...