Mulla alko loma!! Siis loma sisustusmyyjän tehtävistä, nyt on aikaa dokkarille! Tänää oltii kuvaamassa yhden bändin nauhoitusta studiossa. Meidän yks uus päähenkilö soittaa siinä bändissä kitaraa, musa on sellasta mukavaa suomipoppia, soundas aavistuksen Yöltä...selkeesti se on yksi esikuva. Silti se oli mukavasti just sen bändin tyylistä musaa, niiden omia biisejä. Kuvattiin sitä tilannetta ja nautittiin musasta. Yks hassu sattuma kävi, kun solistille laitettiin kameraa varten langaton mikki. Niitä kaikkia jännitti tolkuttomasti se tilanne, sekin että telkkarin väkeä oli kameroineen. Jossain vaiheessa solisti jutskas sen mein päähenkilön kanssa syrjemmällä. Ne ei enää muistanu sitä mikkiä ja minä ja ohjaaja oltii toisessa huoneessa kuulokkeet päässä. Päähenkilö supatti solistille mein suunnitelmia syksyä varten, tarkotus olis mennä kuvaamaan niiden keikkaa siellä tapahtumapaikkakunnalla. Katsottiin ohjaajan kanssa toisiimme, meitä nauratti se tilanne. Jossain vaiheessa solisti sano että "vitun hyvännäköinen nainen tolla ukolla on mukana..." Miä punastuin ja ohjaajaa hymyilytti, se avas oven ja sano niille tyypeille: "miä oon samaa mieltä ja siksi tää nainen tähän hommaan valittiinkin!" Hihihihihi, oisittepa nähny niitten ilmeet!!!

Äsken sain puhelun ohjaajalta, se soitti aivan mielettömän mielissään, kun oli saanu epävirallista tietoa, että sen aikasempi dokkari on valittu Italiaan Suomea edustamaan festareille... no sitä ei vielä ole vahvistettu, ja voi olla että sinne lähtee muitakin dokkareita, mutta hyvältä se kuulosti silti, ei kai se nyt aivan tuulesta temmattu uutinen voi olla, huomenna ehkä tietää enemmän. Miäkin saatan päästä mukaan, tai niin ohjaaja ainakin sano, tiedä sitten. Ohjaaja sano tänää matkalla, että hän saa joka kerta vahvistuksia siitä, että joko myö ajatellaan tästä dokkarista, mitä nyt tehää, täysin samalla tavalla, tai sitte miä luen ajatuksia. Usein on sattunu niin, että miä sanon jotain miten haluisin tehä jonkun asian, ni ohjaajalle syttyy naamalle semmonen näkkärihymy, josta näkee että se on ajatellu asian tismalleen samoin... taijetaan myö olla hyvä tiimi... 

Torstaina miä pääsen sitten vihdoinkin aivan toiseen hommaan ohjaajan mukana. Olen muistaakseni jo maininnu, että sillä on toinenkin firma, joka tekee yritysesittely-ja opetusvideoita. Myö lähetää tän kesän asuntomessuille kuvaamaan yhtä taloa ja sen tekniikkaa. Toivottavasti saadaan hyvää aikaseksi, sen videon on tarkoitus pyöriä messujen ajan siellä! Kiva nähdä miten oikeesti rikkaat asuu tai tulee asumaan, ei mikään taviksen talo....

Näyttääpi pahasti siltä, rakkaat lukijani, että seuraavaan kuukauteen on paljon tilitystä dokkarista ja muusta tiedossa... toki kerron sisustusmyyjän silmikin, jos jotain mieleen juolahtaa!