Taas on olo kuin omistaisin tän kylän! Muistatteko vielä tuon?

Meillä oli taas hyvä päivä töissä. Kaupallisesti ja muutenkin. Kiire oli lähes koko ajan. Niinkö olen jo sanonukkii, olen ehdottomasti toiminnan ihminen, parhaimmillani kiireessä, silloin kun sattuu ja tapahtuu. Vanhinkin palasi viikon lomaltaan, pääsi heti sotkujaan korjaamaan, mutta kuitenkin. Ollaa tirpan kanssa oltu jo vuoden verran huolissamme siitä, sekoilee aika paljon. Virheprosentti kasvaa kaiken aikaa. Epävarmempi tavallisissa asioissa kuin koskaan. Fabion ja Tirpan kanssa keväällä harkittiin asian esilletuomista, keskustelua pomon kanssa. Tilanne on tosi vaikee, pomo kun on kyseisen ihmisen tytär. Niiden on vaikea antaa muille palautetta saati vastaanottaa sitä itse. Ihan kaikella rakkaudella ja välittämisellä oltas asiasta haluttu puhuu, mutta kuitenki tultii siihen tulokseen, ettei kannata. Ei vaan kannata.

Virheitähän meistä jokainen varmasti tekee, pitääki tehä, että vois oppia. Kukaanhan ei ole täydellinen, tietenkään, siitä ei nyt olekaan kyse.

Iltapäivällä, tuntia ennen sulkemisaikaa mulla oli komeroasiakkaita. Olin  ite myymälän etuosassa koneelta tarkistamassa varastosaldoja, asiakkaiden ollessa komeroiden luona myymälän takaosassa. Puhelin soi. Ajattelin soittajan olevan Mutantti tai Miirumaaru. Miten siinä kiireessä ei tullu edes soittajaa katsottuu, huikkasin vaan nimeni luuriin. Hitto! Sieltä kodinkonefirmasta soittivat! Soittaja onneksi kysyi voinko puhua, vai olenko töissä. Sanoin olevani töissä ja kysyin voinko itse soittaa takaisin kuuden jälkeen. Soittaja sanoi soittavansa huomisaamulla uudestaan!!!!! Mulle! Mulle? Se hakemuskin oli kuin juosten kustu! Ymmärtäisin jos olisin hakenu sinne myyjäksi, mutta en. Tai tavallaan, mutta siis vastaavaksi, osastonvastaavaksi nimenomaan hain!

Saa peukuttaa!

Kyllä tässä olis jo edettävä alalla, ylöspäin mieluusti. Haluun vastuuta rutkasti ja alaisia. Haluun päästä tsemppaamaan muita. Oiskohan miusta siihen? Sitä lähenkin saunaani miettimään!

 

Mukavaa iltaa kaikille, kynttilää taas tarvitaan!