Olipa harmaa aamupäivä. Töihin tajusin eilisestä viisastuneena mennä ajallaan. Meitä oli töissä vain kolme. Minä, myymis ja Viikinki. Ajattelin ensin olla liiaksi hehkuttamatta onnistunutta työpäivää, se kun on suomalaiskansallinen lempisanonta, että itsekehu haisee. Jos vähänkään itseään arvostaa. Kuitenkin tää on just mun blogi ja mun päiväkirja, parempi kehua itseään täällä kuin ääneen muualla. Saa täällä muutkin itseään kehua, tuolla kommenttilootassa. Voiskin olla ihan tervettä pitää semmonen itsekehuteemaviikko. Tai niin, että jokaista negatiivista ajatusta vastaan pitää sanoo jotain positiivista. Ei niin, etteikö sais purnata, toki saa jos on aihetta. Joskus sitä vaan uppoaa liikaa niihin synkkiin mietteisiin, että vallan unohtaa nauttia elämästä. Tästä elämästä. Toista ei taida tulla. Heitän kaikille haasteen, olkaa hyvä!

Miä alotan tän. Heti aamusta sain alustettuja asiakkaita takaisin. Isolla rahalla komeroita ostivat. Sohvaakin katsoivat, mutteivät ihan vielä uskaltaneet tilata, remontti alkaa vasta siinä huoneessa. Yritin kyllä kaikkeni. Päivä jatku vauhdikkaana. En enää pysyny edes laskuissa miten monta vanhaa kauppaa sain. Tuli aivan käsittämättömän hyvä mieli. Yhdetkin asiakkaat, tosin ekaa kertaa kierroksella, tulivat katsomaan kulmasohvaa. Tein omasta mielestä hyvän tarjouksen, erikoiskaankaallakin vielä. Olivat jo päättämäisillään, mutta halusivat kuitenkin jatkaa kierrostaan, ettei aivan ekasta kaupasta ostaisvat, heh. Annoin tarjoukseni kirjallisena ja asiakkaat poistuivat ihan tyytyväisinä liikkeestä. Iltapäivällä tulivat takaisin! Olivat käyneet toisessa kaupungissa saman ketjun myymälässä. Näkivät siellä useampia malleja, joista erityisesti yksi oli jäänyt mieleen.Esittelin siihen laadukkaita kangasvaihtoehtoja, joista valitsivatkin sitten sen parhaimman. Minä vähän töppäsin. Vaikka kauppasumma kasvoikin alkuperäisestä tarjouksesta useilla sadoilla, en ollu itteeni ihan tyytyväinen. Mulla nimittäin hintaa laskiessa meni rivit sekaisin ja laskin hinnan satasta halvemmaksi kuin oli tarkoitus. Ei se niin paha moka ollu, mutta kiukutti silti jälkikäteen. Hyvä kauppa kaikkiaan. Mulla on ollu niin hyvä fiilis tuolla töissä nyt, että asiakkaatkin pakosti vaistoavat sen. Monista ihmisistä suorastaan näkee kun saan ne samalle aaltopituudelle mun kanssa. Osaanpa miä olla hyvä!

Myymis sano illalla, kun katottii päivän myyntejä, että hyvä että hän on hoitanu tänää kaikki ikävät asiakkaat ja reklamaatiot, että minä oon saanu täysillä paukuttaa kauppaa. Tuon parempia kehuja ei taida sieltä suunnasta tulla.

Iltapäivällä poliisit kurvasivat lähistölle pillit huutaen. Se ei ole mitenkään jokapäiväistä tässä kylässä. Yritin kurkkia, mitä oli tapahtunu, mutten saanu selville. Oliskohan ollu ryöstö jossain. Puolisen tuntia siitä pamahti meijän myymälän edessä melkein. En kehannu taas rynnätä kurkkimaan, katselin vaan kun ihmiset tuijotteli nurkille. Jonkun ajan kuluttua myymäläpäällikkö tuli sanomaan, että siinä risteyksessä oli menny peltiä ryttyyn, semmonen tavallinen risteyskolari varmaan. Poliisit vaan taisvat just ehtiä pois kun rysähti, olisvat ite olleet kerrankin silminnäkijöinä.

Kotiuduttuani töistä laitoin ruuaksi miehen ostamaa ulkofilettä ilman sienikastiketta. Perunamuusilla. Ostin hienon päivän kunniaksi Pommacia skumppapullossa. Lähinnä lapsille, mulle oli sidukka ja miehelle olut. Pullon viimesistä lasillisista tuli lapsille riitaa. Miirumaaru kiljui Mutantille. Minä kiljahdin, blogiin keskittyneenä, "Nyt jaatte sen tipan ja sillä riitti!" Mies meinas kuolla nauruun. Hihkasi olkkarista, että se on kyllä "sillä siisti.". On se toisaalta jo melkein tottunu mun sanontoihin.

Kaikenkaikkiaan hyvä päivä, näin keskiviikoksi.