Hiljanen päivä oli eilenkin töissä. Tällä seudulla tuntuu leijuvan jonkin sortin lamaannus. Muissakin ympärillä olevissa liikkeissä on  hiljaista kuulemma. Missä mättää? Oottaako ihmiset tietoa tehtaan lopetuksesta?

Mulla kävi kuitenkin asiakkaita, sain viiteen mennessä enemmän kuin kaikki muut yhdessä. Yksi pariskunta tuli ostamaan tyynyjä, mutta minä myin lisämyyntinä niille runkosängytkin petareineen yli tonnilla. Ja iltapäivällä kävi yks vanhempi rouva, jolle olen jo aikaisemmin esitellyt yhtä mekanismituolia. Laittoi tilaukseen semmoisen, erikoiskankaalla vielä. Sillä oli surullinen mieli, meinasi itkeäkin  vähän yksinäisyyttään. Kertoi tuttaviensa kuulleen läheisen kuolemasta. Se kysy, että mitäs jos hän kuolee itsekin ennen tuolin tuloa. Sanoin, että siinä tapauksessa käsiraha jää myymälään. En tohtinu kertoa tuosta mummosta. Siitä jäi hyvä mieli, kun se sanoi ajatelleensa minua usein, pyöritelleen myyjäkorttiani kädessä. Ihan vain ajatus, että olin jäänyt jonkun mieleen.

Miirumaarusta on tainu tulla jo iso tyttö, ihan varkain. Eilen se sheivaili säärikarvojansa! Kiva kun siellä kihlajaisissa morsiammen sisko sano että "voi kun on äitinsä näköinen tyttö!" Miirumaaru vastas siihen että "enkä oo, oon ruma!" Hih, ei tainu tyttö tajuta, että tuli samalla kehuneeksi äitiänsä! Muutenkin nuo lapset saivat kehuja käytöksestään siellä.

Ja nyt töihin!

Tavallista tiistaita kaikille!