Ihana tunnelma. Ulkona myrskyää niin, ettei melkein katto pysy päällä.

 

Aamulla Mutantilla oli taas vaikea nousta ylös. Kello oli jo varttia vaille kahdeksan kun poika vielä pötkötteli sängyssä. Pitkin syksyä on välillä vaikeaa ollu kouluunlähtö. Yskää, pientä nuhaa ja väsymystä. Tavallaan on hirveen reipas ja ylpeäkin isosta ihailijajoukosta. Sikäli ei mieleeni oo tullu syyksi vaikeudet koulussa tms. Hyviä numeroita on syksyn mittaan nappaillu, viimeeks hissasta 9 ja enkusta 9+.

Kiukkusin minkä kerkesin ja yritin poikaa saaha ylös. Noushan se mutta meni takkahuoneeseen pitkäkseen. Olin varma että laiskamato taas oli saanu pojan haltuunsa. Laitoin termomeetterin sille kainaloon ja sanoin että jos kuumetta on ni ei tarvi kouluun mennä. Ei ollu, mittari näytti vajaata 35 astetta. Soitin pojan isälle, että mitä tehdään, poikaa ei kiinnosta kouluun meno. Olis taas iskän viikonloppu muutenkin. Isä lupas jutella viikonloppuna, mietti, että jos kuitenki mieltä painaa jokin. Puhelun loputtua Mutantti kysy punasin silmin: "Miks äiti et vaan voi uskoa että mulla on paha olo?". Sydän heitti samantien kuperkeikkaa. Soitin heti terveyskeskukseen, jossa taas niin ystävällinen ihminen kehoitti tulemaan terkan vastaanotolle. Ensin ja sitten lääkäriin, jos tuntuu tarpeelliselta.

Voi että, melkein itkettää kun muistelen tapahtumia siellä. Ihana terveydenhoitaja tutki ja jutteli, laitto labraan ja pyys meitä odottamaan paikan päällä tuloksia. Mutanttikin jaksoi jo hymyillä.  Tuttu ihminen otti näytteet ja lupas laittaa ne kiireellisenä eteenpäin. Ei meillä kiire ollu, Mutantilla ja mulla, mutta mukavahan se oli että asiat hoitu pikaisesti. Kävästiin kahvilla ja pian terkka tulikin etsimään meitä sairaalan käytäviltä. Sanoi joutuvansa lähtemään omaan työterveystarkastukseen, mutta lupasi selittää tilanteen toiselle hoitajalle. Oli meidän labrareissun aikana listannu asioita paperillekin. Asioita, mitkä saattaisivat huonoa oloa aiheuttaa, mikäli labranäytteet olisivat normaalit. Pyyteli anteeksi poistumistaan. Ihana ihminen. Lupasi pyytää lääkäriä tutkimaan. Varsinaisesti omalääkäri ei ottanut potilaita vastaan, oli päivystäny jo yli vuorokauden, mutta lupasi kuitenkin tehdä poikkeuksen.

Labrakokeissa ei selvinny mitään poikkeavaa. Lääkäritutkimus kuitenkin osoitti syyn olevan poskionteloissa. Ei tulehdusta, mutta huomattavaa turvotusta tiehyeissä ja runsaasti limaa nenässä. Antoi suihkereseptin ja jutteli muutenkin mukavia. Ja niin, tk:n kuumemittari paljasti kuumettakin olevan. Miä viskasinkin jo meijän oman menemään. Vahingossa nimittäin tiskialtaaseen, mutta menemään silti. Joutava paska.

Joutava paska olen minäkin äitinä. En edes omaa lastani usko. Kuka sitä uskoo jos ei äiti? Voi että. Muistan vaan niin selvästi omat kouluaikaiset kieroiluni. Useinkaan kouluun ei olis huvittanu mennä. Vaan minun Äitipä aina usko. Kiitos siitä. Hyvä työihminen minusta silti on tullu. Nii. Ihanasti Mutantti sano kotimatkalla ymmärtävänsä, mulla kun on omissa työkuvioissa ja sairasteluissa ollu niin paljon huolia ja stressiä. Ihana laps. Vaik en olis ansainnu.

Tuommosta rupesin sisuuntuneena tekemään:

 

236327.jpg

 

Jostain syystä kukaan -ei edes kaupan kassa- usko minun osaavan kutoa! Hih! Yhet ainoot lapaset oon eläissäni kutonu, koulussa. Silloinkin suurimman työn teki äiti. Peukun kanssa kohta tulee onkelmia. Toivottavasti joku teistä lukijoistani osaa neuvoa. Mun on pakko onnistua, niin vakuuttavasti oon kaikille uskotellu osaavani.

Mukavaa myskyä kaikille!