Tajusinpa viimein kokeilla Mutantin koneella päivitystä blogiin. Niinkuin jo edellisen postauksen kommenttilootassa kerroin, en jostain syystä ole onnistunu pääsemään omalla koneellani vuodatuksen hallintasivuille. Luulin Vuodatuksen tökkivän, mutta väärin luulin. Oma kone on sekaisin. Taas. Onneksi voin käyttää Mutantin konetta välillä.

Välipäivät on menny taas pitkien työpäivien parissa. Kiirettä on pidelly, asiakkaita on ollu kuin meressä mutaa.

Synttärit oli mulla keskiviikkona. Mulla on  tapana olla kummemmin ilmoittelematta asiasta kenellekkään. Odotan aina innokkaasti kuka muistaa onnitella. Joka vuosi petyn, kun kukaan ei muista. Paitsi sisko illalla myöhään tekstiviestin muodossa.

Nyt on vihdoin vuoden viimeinen päivä.

Pientä kertausta kuluneesta vuodesta.

Tammi-ja helmikuuta en erityisemmin ylpeänä muistele. Kylmää oli ja muutenkin erilaista. Paino laski hurjaa vauhtia.  Meillä oli silloisen työpaikan koko firman pippalot Lappeenrannassa helmikuun alussa. Oli sohvakoulutusta, jääkiekko-ottelun seuraamista, saunailtaa, illallista ja tietysti yökerhossa biletystä. Taksilla täältä mentiin ja tultiin. Kivaa oli vaikka takaisintulomatkalla sainkin vatsataudin pöpöt itselleni. Seuraavan viikon alku meni kotona oksennellessa.

Maaliskuussa alkoi jo vähän olla parempi mieli. Aloitin oman blogin, Sisustusmyyjän silmin. Suureksi yllätyksekseni sain heti ihania lukijoita ja kommentaattoreita. Kirjoittaminen ja blogimaailma oli koko ajan mielessä. Kävin säännöllisesti edelleen uimassa ja vaikka talvilomalla olinkin saanut hölkätessä vamman reiden takaosaan. Kävin silloin tällöin ja kivusta huolimatta lenkilläkin. Pikkuhiljaa tuo kipu viikkoviikolta alkoi hellittää.

Huhtikuussa aloitin tutustumiseni dokumenttiohjelman tekemiseen.. Yllätyksekseni ohjaaja pyysi minua mukaansa avustamaan. Innostuin touhusta kovasti ja uudet tapahtumat ja ihmiset pitivät mielen pirteänä. Mieleeni on jäänyt kamala kylmyys dokkaripaikkakunnalla. Palelin aina suuresti tärisemällä. Paino putosi edelleen vauhdilla.

Toukokuussa tuhlasin kaiken vapaa-ajan dokkarille. Uusia tuttavuuksia tuli vastaan edelleen jatkuvasti. Töissä ilmapiiri alkoi olla huono. Fabion lähtö alkoi olla käsillä, viimeistä varmistusta vaille. Selvää kahtiajakoa oli ilmassa.

Kesäkuussa koitti loman aika. Alussa olin dokkaria tekemässä ahkerasti, kunnes oli   vapaiden vuoro. Kaikki muutkin oli lomilla myös dokkaripaikkakunnalla. Puolessa välissä kesäkuuta pääsin vihdoin kokeilemaan toisenkilaista kuvausassisteeraamista. Asuntomessualueella kävästiin tekemässä esittelyvideo. Mukavaa hommaa.

Heinäkuun alussa oli vielä hetken lomaa jäljellä. Mielessä alkoi kypsyä ajatus dokumenttihommien lopettamisesta. Väsähdin ja perhe väsähti. Kyllästyin ja viimisenä lomaviikonloppuna vetäsin kahden päivän kännit. Sitä seurannut krapula oli tietenkin vuosituhannen ja koko mun tähänastisen elämän pahin. Töihin oli mukava palata, vaikka fabio olikin jo vaihtanut maisemaa. Tavallaan sekin oli hyvä. Yhteydenpito kuitenkin jatkui mesessä.

Elokuusta en aluksi meinannut saada mitään mielikuvaa. Kun oikein pinnistin, muistin tuon katastrofaalisen Dingo-keikan. Mitäs läksin. Sateettomuuskin alkoi olla yleinen ongelma koko seudulla, naapurivaltion savuista puhumattakaan. Niveltulehdus varpaassa vaivasi kuun lopussa. Ja viisaudenvitunhammas. Irtisanomisuhka töissä oli suurin järkytys koko henkilökunnalle, vaikka kesä ja koko vuosi oli hiljaistakin hiljaisempi.

Syyskuu, työelämäni käännekohta. Eräänä sunnuntaiaamuna huomasin ison työnhakuilmoituksen paikallisessa lehdessä. Siltä istumalta päätin tekaista hakemuksen netissä. Toisinsanoen kolmentunnin urakka kaavakkeiden täyttöä ja viimeisenä varsinainen hakemus. Hitto miten torsoksi se jäi, olin varma etten tule edes haastatteluun noteeratuksi. Tulin kuitenkin, ja vielä kuun lopussa oli ensimmäinen haastattelu. Hienosti sujui. Se jumalaisen komea haastattelija olikin koko suomen toiminnan johtaja. Toimitusjohtaja. Onneksi en tienny silloin.

Lokakuussa jännitin toiselle haastattelukierrokselle pääsyä. Pääsinkin, mutta kun tunnelma oli edellisen haastattelun jälkeen hieno, oli toisen haastattelun jälkeen mieliala vähintääkin outo. Ihmeellisiä kysymyksiä ja tiukkoja tilanteita. Ilmeisesti kaikki meni hyvin,  koska jo seuraavalla viikolla sain kutsun työsopimusneuvotteluihin. Näin jälkikäteen tajuan, miten helkutin hyvän sopimuksen tein. Tai enhän minä sitä silloin uskaltanu allekirjoittaa, mut yön mietittyäni kirjoitin. Hyvä että allekirjoitin. Irtisanoin itseni silloisesta työpaikasta vielä samana aamuna. Oli perjantai ja kolmastoista päivä. Olisin päässyt jo samana päivänä lomille, mutta suostuin ottamaan puolet lomista rahana. Haikea ei tainnu mieli olla montaakaan kertaa.

Marraskuun alku meni odottavissa tunnelmissa. Käväisin vielä töissäkin tuuraamassa, kun porukka päätti sairastua yhtäaikaa.  Kolmastoista päivä astuin uuden työnantajan palvelukseen. Vanajanlinna odotti kolmea myymälää saapuvaksi starttikoulutukseen. Mukavia muistoja jäi runsaasti tuolta reissulta. Muiden juhliessa illat, minä ja kaimani turistiin omia elämäntarinoitamme toisillemme omassa huoneessa. Yöt meni puhuessa. Mut eipähän ollu krapulaakaan. Linnan kummituskin vieraili. Oikeasti. Tai sitten se oli väsymyksen tuomaa hallusinaatiota. Lapset lähti samaan aikaan Espanjaan lomille. Mies oli Nappulan kanssa kotivahtina. Raju työtahti alkoi heti Vanajanlinnan jälkeisenä päivänä. Osa porukasta lähti pääkaupunkiseudulle harjoitteluun, osa jäi rakennukselle. Mun ja kaiman harjoittelu oli seuraavalla viikolla Espoossa.  Illat shoppailtiin Vantaan Jumbossa.

Joulukuussa oli vihdoin uuden myymälän avajaiset. Ennennäkemättömän pitkät autojonot aiheuttivat ruuhkaa ja uusia liikennejärjestelyjä paikkakunnalla. Liikenne oli jumissa ja ihmisjonot pitkät. Tunnelma oli hieno myös myymälässä. Muistikuvat hatarat koko viikolta. Pitkiä päiviä koko loppukuun. Pitkiä, raskaita mutta mielekkäitä. Joulu sujui rauhallisissa merkeissä. Syömistä ja kyläilyä. Synttärit hujahti töissä.

Nyt on aika juhlia. Aika lupausten ja nollauksen. Toivokaamme kaikille kaikkea hyvää.

Hauskaa iltaa!