Voi että miten minä olin pelänny tätä aamua. Mutantille kun nämä kouluaamut eivät ole olleet parhautta. Valvoi koko lomansa aikana aina aamu neljään, nukkui iltapäivällä puoli neljään. Nyt olivat viimeiset lomapäivät isällään. Soittelin Miirumaarulle jo yhdeksän aikaan eilen aamulla ja herättelin. Mutantti oli kuulemma heräillyt vasta puolilta päivin, vain vähän ennen kuin saavuimme hakemaan lapsia kotiin. Illalla poika kuitenkin nukahti JO yhdeltätoista, kävin sammuttamassa auki jääneen telkkarin. Hymyilin mielessäni maireasti.

Aamulla oma kelloni herätti kuudelta. Laahustin kahvia keittämään ja kas! Mutantti laskeutui portaita alas pirteänä kuin peipponen! Oli kuulemma nukkunut illalla tunnin verran, eikä ollut saanut enää unta. Ei sitten  nukkunu sen enempää!! Mutta eipä tarvinnu herätelläkkään! Miirumaaru heräsi myös pirteähkönä puoli seiskalta. Ihana aamu, oikeesti!

Ja ei muuta kuin töihin! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!