Viime yön nukuin huonosti. Miirumaaru kömpi myöhään illalla meidän sänkyyn. Ei halunnut yksin nukkua, kun mielessä pyöri surullisia asioita. Oli eilen illalla harjoituksissa kuullut joukkuetoverinsa kuolleen. Tuli ihan mieleeni oma tuskainen yö vuosikymmeniä sitten. Kun oma kaveri kuoli jäätyään rekan alle. Olin silloin kuusivuotias ja nukuin äidin kainalossa monta yötä.

Muutenkin oli levoton yö. Olin juuri nukahtanut, kun keittiössä latauksessa oleva Mutantin kännykkä soi, heti puolen yön jälkeen. Juoksin sydän kurkussa vastaamaan, mutten ehtinyt nähdä kuin numeron. Minun isä, eli lasten pappa soitti. En unenpöpperössä osannut soittaa takaisin. En vaan osannut. Aamulla heti soitin, kun vaivasi mieltä tuo yöllinen puhelu. Ei sillä mitään asiaa ollut. Oli itsekin herännyt siihen, että puhelin soi ja soittaja oli muka ollut Mutantti. Ei ollut ehtinyt hänkään vastata. Ihme touhua. Mutantti oli nimittäin omassa huoneessaan kyseisenä ajankohtana nukkumassa, eikä todellakaan ollut soittanut mihinkään!

Ohjaajakin soitteli eilen. Kertoi maaliskuulle varmistuneen neljä kuvauspäivää toiselle paikkakunnalle. Erään tehtaan työturvallisuusvideo pitäisi kuvata ja haluaa minut mukaansa. Neljä päivää tuntuu paljolta oman työn lisäksi. Palkkaahan tuosta saisin bruttona enemmän kuin ykköstyöstä, mutta verojen jälkeen rutkasti vähemmän. Lisäveroprosentti on niin iso. Toisaalta työ on kivaa, mutta toisaalta en haluaisi sitoutua muuhun kuin tuohon ykköstyöhön. Haluaisin olla käytettävissä siellä, jos jotain äkillistä tarvetta ilmenee.

Töihin menen tänään iltavuoroon. Ehdin hyvin laittaa kodin kuntoon ja pestä pyykkiä ja hakea lapset koulusta. Niiden koulumatka kun on taas pidentynyt korkealle nousseen meriveden takia. Lyhyin reitti (2,5km) on poikki ja kiertotie  pidentäisi matkaa ainakin kilometrillä.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille. Näin se viikko etenee. Kohta on taas perjantai.