Mulla oli eilen kehityskeskustelu op:n kanssa. Mukava mies ja lähimpänä esimiehenä huippu. Usean vuoden firmassa työskennelleenä ei valita turhista vaan paneutuu olennaiseen. Meillä oli ihan hyvä keskustelu. Mun piti arvostella erinäisiä asioita kouluarvosanoilla. Jotenkin vaikeaa näin lyhyellä kokemuksella. Mainitsin eräästä epäkohdasta osastollamme ja op otti asian hienosti vastaan. Toivoinkin, että seuraavassa osastopalaverissa käsittelisimme asiaa yhdessä ja sopisimme yhteiset pelisäännöt.

Muutenkin kauppa sujui eilen. Ylsin omassa mittakaavassani hienoihin suorituksiin ja vieläpä niin, että tavaratalopäällikkö seurasi suoritustani selkäni takana. Nykyinen työpaikkani eroaa oleellisesti entisestä paikasta varsinkin siinä, että kiitosta annetaan silloin kun sen on ansainnut. Toisaalta, kissahan se kiitoksella vaan elää, mutta silti on mukavaa kun saa heti palautetta, tai viimeistään seuraavan aamun palaverissa. Edellisessä paikassa ei sellaista juurikaan saanut, paitsi joskus harvoin tj:n taholta. Ensimmäisen kiitoksen sain aikoinani Hirmumyyjä-tittelin muodossa ja toisen Mystery shopping- rankingissa koko suomen kuudenneksi parhaasta sijoituksesta. Kolmannen ja viimeisen kiitoksen sain tehdyistä vuosista ja suorituksista viimeisenä työpäivänä. Rivien välistä tosin.

Itseäni vähän eilenkin mietin. Kesken palaverin tunsin yhtä-äkkiä hirmuista kuumotusta poskillani ja kaulassa. Hetken päästä mulla oli hirmuinen vilu, mutta kuumotus ja punoitus jatkui. Voiko 34-vuotiaalla olla jo kuumia aaltoja? Pientä lämpöilyä on taas muutenkin ollut iltaisin. En tunne itseäni mitenkään kipeäksi muuten, mutta hetkellinen uupumus iskee tuon punoituskohtauksen jälkeen. Ja päänsärky. Mittasin eilen kuumotuksen jälkeen verenpaineen. Tulos oli 128/98!! Pulssi 109!!!!!!!!

Mukavaa päivänjatkua kaikille.