Sairauksista taas.

Lauantaina grilliä pihalla kasatessamme sain pienenpienen naarmun pikkurillin tyveen. En edes tiedä mikä raapaisi, mutta kohta oli heti kipeä. Seuraavasta päivästä lähtien siitä on saanut puristellä mätää pois! Eihän nyt ole edes mätäkuu!!

Toissapäivänä soitin terveydenhoitajalle ja kyselin perjantaina otetun nieluviljelyn vastausta. Sehän oli jo pikatestinä negatiivinen, joten en nytkään yllättynyt. Kerroin vihdoin ihottumasta, joka on vaivannut minua siitä asti, kun ensimmäisen lääkekuurin kuukausia sitten aloitin. Hän vahvisti käsitykseni lääkkeelle allergisoitumisesta. Sanoi totisesti toivovansa, että angiinat on meidän, varsinkin mun, kohdalta tältä erää ohi. Ei nimittäin taida enää olla oikein vaihtoehtoja antibiooteissa.

Samana iltana Miirumaaru tuli harkoista peukalo turvonneena. Oli maalivahtina ja joku potkaisi lähietäisyydeltä. Pidimme jääpussia yön ajan ja turvotus laskikin vähän aamuun mennessä. En voinnut eilen jäädä töistä pois, joten ei menty lääkäriin. Nyt tyttö jankuttaa jatkuvasti asiasta. Pitäisi mennä, pitäisi mennä.

Mut kun mie en jaksa! Piste.'

Tänä aamuna Mutantti laittoi herättyään mittarin korvaan. Kuumetta taas. Ja kurkkukipua. Siitä huolimatta laitoin pojan kouluun.

Mie en enää jaksa.