Haahis, Mama ja Sinhi haastoivat minut listaamaan 7 totuutta minusta. Itse en haasta enää ketään, koska niin kovin moni on haastettu. Kaikki joita itsensäpaljastelu kiinnostaa, voi napata meemin itselleen.

 

1. Olen laiska kyläilijä. Tänään kävin kuitenkin Mamalla, ja ihanaa oli. Ihana nainen. Suloiset mukulat ja pähee koiruus!

2. Nautin hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä, vaikka olenkin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut.

3. Olen pitkävihainen. Joka minut kunnolla suututtaa tai minua pahasti loukkaa, joutuu auttamattomasti ulos ringistä. Ulos mun elämästä. Paluuta ei ole, eikä luottamus palaa koskaan. Onneksi olen näin tällä tavalla poistanut elämästäni vain noin kolme ihmistä.

4. En suutu, enkä loukkaannu helposti.

5. Olen sairastanut angiinaa kohta neljä kuukautta.

6. Olen kova tekemään töitä ja nautin olla töissä ja ihmisten keskellä.

7. Kotona olen useimmiten laiska ja saamaton.

 

Eli kaikesta päätellen olen outo, kovin outo ihminen.