Maanantaina työpäivä meni suu auki kärpäsiä pyydystäessä. Miten hienoksi olivatkaan kolleegat osastoni laittaneet!! Uusi osasto on vielä pahasti kesken ja vaikka se on osa omaa osastoani, on työstövastuu siitä kaimalla. Hyvä niin, koska on lomani aikana sitä aktiivisimmin ahertanut. Ehdotinkin, että koska oma osastoni on jo sen verran iso, niin vastuu siitä lokerosta voisi jatkossa ollakin hänen hoidossaan. Ainakin alussa. Ihana uudistus, jahka on valmis!

Hurmokseen pääsin takaisin tiistaina. Tajusin yhtä-äkkiä lattialla ollessani miten kovasti sinne oli alitajuntaisesti kaivannut! Ihana olla takaisin pelipaikalla!

Sain heti merkittävän ja positiivisen asiakaspalautteen sähköitse. Sikäli viisas asiakas, että osasi palautteen antaa oikealla tavalla. Niitä palautteita Isot pomot seuraavat  ja niistä palautteista talopalaverissa puhutaan! Ja siitä palautteesta tuli ennen kaikkea hyvä mieli.

Itku tuli tänään keskellä päivää. Mutantti oli lähtenyt koulunsa kanssa merelle, kaupungin edustalle jonkun matkan päässä olevaan saareen. Paluumatkalla nousi raju ukkosmyrsky. Meillä töissä paukkusi ja säkenöi myrsky päällä, kun tajusin tilanteen. Paniikki iski, kun en saanut poikaa puhelimella kiinni. Sydän oli kirjaimellisesti kurkussa. Tajusin vihdoin soittaa Mutantin koulukaverin äidille, ja hän kertoi poikansa soittaneen hetkeä aikaisemmin. Myrsky oli siirtymässä juuri siihen suuntaan ja poikien oletettu saapumisaika kotirannalle puolen tunnin kuluttua. Tuurilastillinen koululaisia siis lähenemässä myrskyn keskustaa hyvää vauhtia. Itkin pelosta.

Pelottava oli kokemus ollutkin.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.