852612.jpg

Talo 2003

636974.jpg

Talo 2007

 

Ylimpänä on talomme siinä kuosissa mitä se oli vuotta aikaisemmin kun sen ostimme. Pihakin on samassa kunnossa.

Alempana olevan kuvan olen julkaissut ennenkin, mutta julkaisempa uudelleen. Noista kuvista näkee selvästi eron entiseen. Ihan "muutama" puu on kaadettu ja ulkopinta ja katto uusittu.

Ulkoremontti alkoi siitä, kun eräänä keväänä rankkasateiden aikaan alkoi katto vuotaa. Ja kun vanha sammaleinen katto oli vaihdettu ryhdikkääseen peltikattoon, rupesi vanha kivivuoripinnoite suorastaan sattua silmään raihnaisuuttaan. Vaikka pinnoite sinällään olikin vielä hyvässä kunnossa, eli ei "homeinen", niinkuin useasti näkee.

Talon toinen pääty, eli Mutantin puoleinen pääty on vielä hiukan kesken, lähinnä ikkunanpuitteiden osalta. Tavoitteena olisi se vielä tänä syksynä saattaa loppuun, jotta telineet saisi pois tilaa rumentamasta. Täytyy joskus kuvata sitäkin puolta, vaikka se ei silmää hivelekkään. Ensi kesänä olisi toivottavasti jo parvekkeen vuoro. Lattia siinä on, mutta kaiteet puuttuu.

Tänä kesänä  talo on ollut rauhassa remonteista. Mies keskittyi lomalla lähinnä sisäpihan aidottamiseen. Näyttää ihan rivarilta...

737075.jpg

Oikealle jäävä grilliaitaus tehtiin Nappulaa varten. Saisi koira vietellä aikaa ulkona meidän kanssa, ilman hihnaa. Mutta eihän se aita sitä pitele. Poika hyppää tai kiipee kaikkien esteiden yli! Joka tapauksessa ensi kesänä aitaukseen tehdään terassi keittiön ikkunan alle. Siinä on sitten mukava ilta-auringossa istua.

Huomatkaa muuten kuvassa pyykkiä keräämässä olevat nuoret! Miirumaaru ja varsinkin Mutantti osallistuu harvoin kodin pyykkihuoltoon, niin harvoin, että pakko oli tapahtuma ikuistaa!