Tietynlainen alakulo jatkuu edelleen. Ongelmia on enemmän kuin tarpeeksi. Ahdistaa ja pelottaa. Nykyisyys ja tulevaisuus.

Viime lauantain terapeuttinen perskänni naapurinihanan kanssa synkässä-metsässä-keskellä-yötä-kävelyineen kaikkineen rentoutti ja rauhoitti hieman. On se vaan niin ihana ihminen! Mietin, että kenen muun kanssa voisin ikinä löytää  itseni keskellä yötä nauramasta katketakseni vyötäröä myöten pudonneena syvään kuoppaan korvessa, jossa en mielelläni käyskentele edes päivällä!

Hullua, mutta ihanaa!