Lähdin eilen töihin hiukan tavallista aikaisemmin, jotta ehtisin matkalla käydä ostamassa Miirumaarulle synttärilahjan. Olin nähnyt Seppälässä kivat pääkallotissarit ja alkkarit. Nyt valikoima oli kokojen osalta huvennut olemattomiin. Pengoin ja etsin, mutta mielestäni oikeaa kokoa ei löytynyt. Lähdin pettyneenä töihin ja soitin Miirumaarulle, että pyhien vuoksi lahjan osto siirtyy ensi viikkoon. Tyttö ei ainakaan äänensävyllään ilmaissut pettymystään. Minua itseäni jäi lahjattomuus vaivaamaan.

Töissä sain äkkiä ajatuksen. Ostanpa Miirumaarulle tietokoneen, kun en kerta sopivia alusvaatteita löytänyt! Toki kannettavasta oli ollut puhetta jo aikaisemmin, mutta henkisesti olin lykännyt koneen ostoa ainakin vuodella eteenpäin. Soitin muodollisen lupakyselyn miehelle. Niskavillat pystyssä olin varma, ettei ukko suostuisi, mutta yllätyksekseni mies sanoikin, että osta samalla Mutantille iso litteä näyttö!

Ihana oli yllättää lapset oikein kunnolla! Tonnihan siinä tietysti taas kului, mutta mitäs sitten. On tässä töitäkin paiskittu.

Mie lähen kohta viemään lapsia isälleen. Toivottavasti ehdin takaisin ennen lumimyräkkää! Hyvää pyhää kaikille!