Maanantaiaamuna Miirumaaru heräsi reippaana lähteäkseen kouluun. Juuri ennen lähtöä Miirumaaru sanoi, että kurkku on taas kipeä! Soitin samantien terveyskeskukseen ja kysyin viikko sitten otettujen näytteiden tuloksia- siis lähinnä nieluviljelyä. Viljely olikin valmistunut vasta perjantai-iltapäivällä. Ja se oli positiivinen! Eli angiinaa sittenkin taas! Tosin ei streptokokki a:ta vaan b:tä. Miirumaaru sai lääkkeet ja samalla Mutantilta otettiin näytteet, onhan poika ollut tosi kipeänä koko viikonlopun.

Iltapäivällä soitin töistä terveyskeskukseen kysyäkseni Mutantin labratuloksia. Terkka sanoi, että pikanäyte on negatiivinen, eli ei välttämättä ole angiinaa. Verikokeissa olikin sitten yllätys! Pojan valkosoluarvot ovat laskeneet hälyttävästi! Samoin verihiutaleiden määrä on alhainen. Terveydenhoitaja kyseli, että onko ollut mitään oireita aikaisemmin. Kerroin Mutantin väsymyksestä ja koko syksyn kestäneestä lämpöilystä. Terveydenhoitaja sanoi, että siinä tapauksessa poikaa on pakko tutkia lisää. Toki ärhäkkä virus voi myös laskea valkosoluarvoja, mutta koska nyt on kyse jo melkoisen alhaisista lukemista (alle 2.5), on jatkotutkimukset välttämättömät. Keskusteltuaan lääkärin kanssa terkka soitti hetken päästä takaisin. Sanoi, että näytteet tutkitaan uudelleen ja tuloksista ilmoitetaan huomisaamupäivällä, eli tänään siis.

Jatkoin töitäni ja hetken päästä terkka soitti uudelleen. Lääkäri oli hetken mietittyään sitä mieltä, että poika pitää saada lääkäritutkimuksiin vielä saman päivän aikana. Tässä vaiheessa alkoi pieni paniikki vallata minut. Selitin tavaratalopäällikölle tilanteen, ja hän antoi  luvan lähteä töistä aikaisemmin.

Lääkäriin mentäessä Mutanttia alkoi jännittää oma tilansa. Yritin selittää mahdollisimman rauhallisesti, että nyt tutkitaan ja suljetaan vakavampia sairauksia pois.

Päivystävä lääkäri oli mukava nuorehko mies. Rauhallisesti tutki pojan ja selitti tilannetta. Tutki korvat, poskiontelot, keuhkot, rauhaset jne. Jutteli pojalle ja kehoitti ottamaan rauhallisesti ja varoa kolhimasta itseään, eli mustelmia syntyy nyt tavallista herkemmin. Ihan pikkuriikkisen rauhallisempina lähdimme kotiin.

Kotona Miirumaarun kuume oli yhtä-äkkiä noussut. Tyttö valitti päätään ja jokaista niveltään! Nyt Miirulla on angiinan lisäksi ilmeisesti samainen virus kuin Mutantilla!!! Tälläkin hetkellä kuumetta on melkein neljäkymmentä astetta.

Onko tää todellista??

Itseltäni poistetaan tänään tikit suusta. Kipua on edelleen hiukan ja varsinkin suuta avattaessa sattuu.

Muttei kuitenkaan tykytä.