Hieno ilma ulkona. Kävimme jo Tirpan kanssa lenkilläkin. Mukavaa kun on ystävä lähellä taas. Nyt puolentoista vuoden "eron" jälkeen ei tarvitse kuin mennä pihalle pyörimään niin melkein näkee toisen! Sanoinkin Tirpalle, että tuntuu kuin palaset olisivat vasta nyt loksahtaneet paikoilleen. Tarkoitan sitä, että kun melkein yhdessä lähdimme edellisestä työpaikasta ja nytkin työpaikkamme ovat vierekkäin, niin tavattu ei silti olla kuin pari hassua kertaa. Päätimme kulkea työmatkat yhdessä aina kun vain mahdollista. Tälläkin viikolla Tirppa on tullut kyydissäni kotiin pari kertaa.

Isä on toipumaan päin. En ehtinyt käydä eilen vanhempieni luona, mutta soittelin pari kertaa. Vuotoa on enää vähän, jos ollenkaan. Syödäkin pystyy kylmää puuroa.  Nakkeja teki kuulemma eilen kovasti mieli, ja niitä isä taisi vähän syödäkin. Ymmärrän hyvin, miltä tuntuu kun mieli tekisi ja nälkä olisi, eikä vain pysty syömään.  Muistan vielä hyvin senkin tunteen, kun nielurisaleikkauksen jälkeen yritin juoda vettä. Mutta kun ei pystynyt nielemään, niin vesi purskusi nenästä ulos. Välillä tuntui että korvistakin.

Mutantti on kipeä, flunssainen. Yskii kovasti, joten annoin pojan jäädä suosiolla täksi päiväksi kotiin. Menen itsekin vasta kolmeksi töihin, joten ehdin olla seurana. Vaikka ei se tunnu seuraa kaipaavan, koneella kököttää. Niinkuin näköjään minäkin.