Toissa päivänä meiltä hajosi digiboxi. Luultavasti ukonilman aiheuttamana tai sitten muuten vain. Olin mykistynyt (en kait, kiroilin kuin mustalainen) järkytyksestä. Että vielä ostamaan uutta digiboxia, ihan kun tässä ei olisi jo tarpeeksi osteltu. Tietenkään takuu ei korvaisi ukkosvaurioita, sitä paitsi huoltoonhan se olisi takuumielessä laitettu. Eli ei tv:n katselua pitkään aikaan. Olen kuitenkin auttamattomasti koukuttunut muutamaan sarjaan.

Mieleeni juolahti alkujärkytyksen jälkeen, että mitä jos olenkin ottanut ostohetkellä boxiin lisäturvan. Menin kauppaan ja pyysin tulostaa kuitin. En siinä hötäkässä malttanut itse kuittia kotona etsiä. Mikä loistava palvelu asiakkaille, kuitti löytyy koneelta nimellä!

Ja ylläri, kuitilla näkyi, että todellakin lisäturvan olin ottanut! Happy Care! Menin huoltotiskille, esitin asiani ja sain huoltonumeron. Soitin vakuutusyhtiön antamaan numeroon ja kohtelias miesääni teki tarvittavat toimenpiteet ja kertoi ilosanoman! Saan uuden tuotteen tilalle ja maksan vain omavastuun, 19€!!

Eikä siinä vielä kaikki!  Puolisentoista vuotta sitten ostin boxin yhdellä virittimellä, eli tallennus onnistui vain yhdelle kanavalle kerrallaan. Enää ei kuitenkaan samaa boxia ole myynnissä, joten seuraava vastaavilla, tai paremmilla ominaisuuksilla varustettu laite olikin sitten huomattavasti parempi. Ei paha. Sain siis laitteen, jossa on kaksi viritintä, eli tallennus samanaikaisesti vaikka kahdelta kanavalta. Lisäksi vielä voin katsella kolmatta. Laitteessa on mp3 soitin ja usb-kaapeli lisäksi, niitä ei alkuperäisessä laitteessa todellakaan ollut. Kanavanvaihto on huomattavasti nopeampaa ja käyttö muutenkin yksinkertaisempaa ja helpompaa! Ja siis kaikki tämä vain 19 eurolla! Ihanaa!! Ja miten helppoa ja vaivatonta oli asiointi!

1643482.jpg

1643484.jpg

1643501.jpg

Miehen pinna ei sitten kestänyt enempää. Tuo muutti eilen meillen. Ihan tuhannen uusi. Vanha viedään lasten isälle, saavat Mutantin kanssa rassata sitä siellä. Mutantti saa siitä hyvän menopelin ensi kesänä, kun täyttää 15 vuotta.