Jihuu! Pari iltaa sitten miun pesukone vihdoin ja viimein hajosi! Kiljuin riemusta salaa, mutta miehelle esitin asian kiukkuisesti. Että ilman pesukonetta ei todellakaan tulla toimeen. Onneksi ei sanallakaan vihjannut mitään korjaamisesta. Olen niin kauan halunnut uutta konetta.

1934496.jpg

Kahdeksan kilon täyttömäärästä olin haaveillut, mutta en sitä nyt malttanut jäädä tilailemaan. Otin sen minkä heti sain. Ja todellakin tyytyväinen olen. Happy care siinä kestää viisi vuotta! Voi että se on hiljainen ja älyttömän nopea!

Ja muihin asioihin. Jos mie olen taipuvainen sähläämään ja kohkaamaan, niin sisko on vielä pahempi säätäjä. Oli lauantaina jättänyt avaimet auton virtalukkoon ja auton ovet avoimiksi omalla pihallaan. Sunnuntaiaamuna huomasi, ettei auto olekaan enää pihalla. Oho.

Auto löytyi myöhemmin täältä meidän kaupungista. Autogrillin väki oli soittanut poliisille, kun epäilivät kuskin ajokykyä. Poliisit soittivat siskolle ja sisko kävi hakemassa autonsa pois. Iloinen yllätys oli, että auto oli siivottu viimisen päälle,  tuore wunderbaumkin roikkui ilmaa raikastamassa. Avaamaton suklaalevy löytyi hanskalokerosta, kuin kiitokseksi jätetty auton lainaamisesta. Ikävä yllätys taas oli, että Peikkopojan rattaat ja turvaistuin olivat kadonneet. Kuskin käytyä kuulusteluissa ne kuitenkin löytyivät melko läheltä siskon kotia.

Häävaateahdistus on väistynyt flunssan tieltä. Löysin melko pienellä vaivalla kohtuulliset rytkyt. Jos vaan mustavalkoinen asu on sopiva häissä? Toivottavasti flunssani ei tästä kovasti pahene. Miehän sairastan aina kaksi kiintiöflunssaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Viimeiset vuodet Norjan matkojen aikoina. Nyt siis tämä flunssa on hiukan myöhässä onneksi, koska Norjassa kuukausi sitten olin ihan terve.

Tähän flunssan tarttumiseen liittyy hassu juttu. Mutantti on ollut flunssan takia pois koulusta alkuviikon. Toissailtana join vahingossa Mutantin lasista maitoa. Mutantti huomasikin sen ja kiljaisi varoitushuudon. Huuleni ehtivät kuitenkin osua lasiin. Poika paasasi, että pitää olla tarkempi, muuten saan minäkin flunssan. Tunnin päästä alkoi nenäni vuotaa... hih.