Töissä on tällä hetkellä rankkaa. Sairastumisia on paljon. Vapaat perutaan sitä mukaan, kun niitä annetaan. Toivottavasti jaksan. Toisaalta se, että olen paljon töissä, antaa mulle paremman aseman erääseen kilpailuun, jossa olenkin omassa luokassa melkoisen musertavan ylivoimainen tällä hetkellä. Eräässä toisessa listauksessa olen noussut Suomen ykköseksi. Jopa ohi Suomen suurimman myymälän!

Hyvä olo on edelleen. Maito ei enää kuulu elämääni. Lisäksi viljoista ruis on aiheuttanut selkeästi oireita. Lähinnä siis ilmavaivoja ja ripaskaa. Se ei sinällään ole yllätys ollut, mutta jotenkin nyt maidottoman elämän aikana korostunut. Eli täysjyväiset ruisleivät saavat nyt jäädä, keskityn enemmän kauraan ja vehnään. Toivottavasti niistä ei tarvitse luopua.

Tänä aamuna oli mukava herätä lumiseen aamuun. Mutantti tosin taas myöhästyi koulusta tunnilla ja Miirukin lähti viime tinkaan. Voi että kun saisi jostain potkua noille nuorille.