Sisko päätti muuttaa takaisin taloonsa, minkä laittoi syksyllä myyntiin. Talo ei koskaan mennyt kaupaksi ja lainanlyhennyksien maksaminen vuokran lisäksi alkoi olla ylivoimainen tehtävä. Nyt ex-mies on ulkona talon omistuksesta. Sisko veti talon pois myynnistäkin, kun haluaa miettiä tällä kertaa rauhassa tulevaisuutta.

Eilen oli muuttopäivä. Vaikka meitä muuttajia siellä oli melkoisen vähän, saimme hommat kuitenkin hoidettua suhteellisen ripeästi. Ja vielä semmoisella hauskalla fiiliksellä. Nauroimme taas paljon.

Mutantti on vieläkin kovasti kipeä. Annoin siitä huolimatta tyttöystävänsä (vegaani) tulla meille viikonlopuksi. Mutantilla oli vielä eilekin kova kuume ja nyt myös toinen korva on mennyt lukkoon ja kipuinen. Nenästä tulee paksua eritettä aivan solkenaan. Lähdemme kohta taas terveyskeskukseen jonottelemaa päivystykseen. Edellisestä kerrasta onkin jo jonkun verran aikaa Nauru.

Sain tyttöystävältä kauniin kukan, kun haimme tytön junalta perjantai-iltana.

Nuoret rakastavaiset