Kauniista aamusta ja päänsäryttömästä olosta huolimatta hermot on jotenkin piukassa.

Töissä on onneksi ollut hiljaista. Ja tavattoman hankalaa, kun kärvistelin tuskaisena eilisenkin päivän. Kipu päässä siirtyi oudosti nyt toiselle puolelle. Vetelin särkiksiä, muttei niistä ollut kuin lievennykseksi. Kivun siirtymisestä ajattelin, ettei se voi olla mitään vakavaa.

Semmoista, että pitäisi kiiruusti valmistella elämänsä kuolemaan.