Voi onpa pitkä aika kulunut edellisestä päivityksestä. Mitä enemmin aikaa onkin kulunut, sitä vaikeampi on ollut tänne tulla. Nyt tulin ja löysinkin kivat kommentit vakilukijoilta.

Olen puskenut töissä pitkiä päiviä syksystä. Tälle viikolle osui pakollinen pysähtyminen, eli saikku. Oikea käsi on vaivannut syksystä asti, haitannut jopa kirjoittamista. Mutta nyt syy oli jossain muualla. Fyysinen vaiva joka pakotti pysähtymään. Ei kuitenkaan flunssa, vaikka saikkulapussa lukikin "määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio." Ensimmäinen diagnoosi oli niin kiusallinen, että kieltäydyin ottamasta lappua vastaa.  Vaikka kyse olikin vaan hiertymän aiheuttamasta infektiosta. Lääkkeeksi sain silmävoidetta. ;)

Kotona kaikki on hyvin. Olen stressannut Mutantin takia ihan turhaan. Tai turhaan ja turhaan. Koulu kun ei tunnu kiinnostavan. Loppuvuosi meni poissaoloja poissaolojen perään allekirjoittaessa. Vuoden vaihteen jälkeen  opettaja oli jutellut pojan kanssa. Laittoi sähköpostia ja kehui ihanaksi pojaksi. Onhan se. Silloin kun haluaa. Miun ostaman uuden skootterin pöhkö kapinaansa meni vaihtamaan vanhaan moponrutjakkeeseen, joka varastettiin ja tuhottiin. Mie en suuttumukselta ollut siihen ottanut mitään turvaa liikennevakuutusta lukuunottamatta. Sunnuntaina ostin sitten pojalle semmoisen pelin minkä halusi. Olisi heti kannattanut. Halvemmaksihan se olisi tullut. On se kun tässä iässä vielä oppirahoja kirjaimellisesti maksellaan.

Miiru on ihana teini. Tosin koulukiusattu tavallaan. Nyt on itse omatoimisesti järjestämässä taas kouluvaihtoa. On se jännä, että samalta luokalta kaikki kiusatut siirretään kiusaajan tieltä, mutta itse sankari porukoineen saa angstata ja irvailla miten haluaa. Sattuispa vaan porukka miun tielle. Eivät ehkä tajuaisi edes mikä niihin iski. Niin hanakasti olen omiani halukas puolustamaan. Miirukin lakkasi syksyllä syömästä kun haukkuivat läskiperseeksi. Laihtuikin kymmenisen kiloa. Nyt on onneksi jo järkikin tullut vastaan ja tajuaa, ettei itsessä ole mitään vikaa. Ainakaan ulkonäöllisesti. Nättihän se tyttö on kuin mikä.

Ukko on ihana. Kiittelen mielessäni päivittäin, että oon niin ihanan miehen saannu. Tekee ja auttaa noissa nuortenkin asioissa. Töissä on päivät pitkät ja vielä iltaisin jaksaa rassata remonttia tai teinien kulkupelejä. Osaa se ärsyttääkin. Niin kuin vaikka tänään. Oli saunassa käynnyt lämmittelemässä, muttei viittinyt suihkussa käydä- voitte uskoa minkä mekkalan pistin kun töistä tulin. Alkoholilla saattoi olla vaikutusta asiaan. Hemmetin hölmö. Meni se suihkuun lopulta kun aikani mekkaloin. Riisui vaattensa ja meni. Hitto!