Lomani viimeinen viikko menossa, enkä ole lainkaan päivittänyt blogiani. Aika on vain jotenkin mennyt. Olen miettinyt aina silloin tällöin tämän paikan lopettamista, mutta toisaalta en kuitenkaan halua. Salasanallisuus estää interaktiivisuuden, tai ainakin mahdottomasti rajoittaa sitä. Maailmassa on kuitenkin yksi henkilö, jota en blogiini kaipaa. Uudella nimellä ja uudessa paikassa bloggaaminenkaan ei kiinnosta nyt, joten antaa mennä näin. Kirjoitan enemmän tai vähemmän aktiivisesti tänne.

Kuulumisia. Aika monet teistä lukijoista on ystäväni facebookissa, joten monellekkaan ei tule yllätyksenä se, että menin viikko sitten naimisiin. Itse tapahtuma taasen oli melkein kaikille yllätys. Ehkä joku lukijoista muistaakin, että asia on ollut käsittelyssä aiemminkin. Ikinä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi toteuttaa sitä. Kunnes maaliskuun alussa piti ihan asiakseen mennä maistraattiin venettä rekisteröimään. Mies pyysi muina miehinä minut mukaani " hoitamaan se yksi asia samalla", eli hääpäivän varaus. Miirulle ja Mutantille kerroimme etukäteen, sekä parille lähimmälle ystävälle. Mies tosin oli kertonut jopa lähigrillin pitäjällekin, niin innoissaan se oli. Itse tapahtuma oli erittäin lyhyt ja koruton. Edes sormuksia emme vaihtaneet. Itse asiassa en sormusta edes halunnut, koska olin periaatteestakin vastaan kaikkea ruutiinia ja rituaalia. Toisaalta jo kihlasormukseni on niin iso ja paksu kultainen rengas, että sen rinnalla hyvältä näyttävä sormus olisi väistämättä tullut erittäin kalliiksi. Jos asia itseäni joskus alkaa vaivaamaan, ei mikään estä minua sitä symbolia hankkimaan. Nyt vain en halunnut. Tilaisuus sai olla kaikella tapaa koruton. Kirjaimellisesti. 

Tunnelma vihkimisen jälkeen oli hieno. Hihitytti ja itketti samalla. Ihmisten hämmästys ajankohdasta ja salaamisesta oli aitoa. Harva sitä menee naimisiin maanantaiaamuna klo 9. Sisko sen osuvimmin sanoikin:" Voi jumalauta". Hääpäivänä tai sen iltana juhlimme naapureiden kanssa meidän terassilla. Ilta olikin hauska ja täynnä naurua ja pulinaa. Mies tokaisikin seuraavana päivän osuvasti, että naapureiden kanssa ne vaan aina on ne mukavimmat bileet. Totta. Vähemmän mukavaa oli muhkea krapula ja se että mahdottomassa tutinassa piti alkaa Mutantin synttäreitä järjestämään ja  juhlimaan. Vieraita tuli paljon ja samalla siinä meitäkin onniteltiin. Hassuimmin reagoi siskontyttö. Hän kun ei lainkaan muistanut, että tulivat varsinaisesti synttäreille, ja siksi hämmästyikin suunnattomasti, että entinen mieheni ja anoppini oli meidän kanssa juhlimassa.  Tyttö oli vaan miettinyt mielessään että " Annalindalta nyt voi odottaa mitä vain, jopa sitä että juhlii häitänsä entisen miehensä kanssa. "

Varmasti moni olisi luullut, jopa minäkin, ettei mikään tulisi avioliiton myötä muuttumaan suhteessamme. Silti on muuttunut. Mies on silminnähden rennompi ja jotenkin sisäisesti rauhallinen. Ihan kuin vasta nyt olisi 12 vuoden yhdessäolon jälkeen loksahtanut yhdeksi meistä. Osaksi meidän perhettä. Enää sen puheista ei aisti  " minä ja te muut"-asennetta. Vaikea selittää tarkalleen, mutta uskon että ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Lauantaina loppui lasten koulut. Mutantti pääsi kuin pääsikin luokaltaan ja vielä ihan hyvällä todistuksella! Seiskan keskiarvo niin vähällä osallistumisella on ihme!!! Sain viikko ennen koulujen loppumista selvitettäväksi kolme aanelosta poissaoloja!! En viitsinyt alkaa keksimään syitä, vaan tyynen rauhallisesti kirjoitin nimeni lappuihin. Olemme kevään mittaan olleet opettajan kanssa sähköpostitse ja puhelimitsekin yhteyksissä noista poissaoloista. Hieno nainen. Teki kaikkensa itsekin, jotta Mutantti saisi päättötodistuksen. Miirun todistus taas koulunvaihdoksen jälkeen oli huonontunut, mutta ihan hyvä silti. 

Peikkopoika ja Hapsutin.