Mulla oli eilennä ihan virallisesti ensimmäinen vapaa n. puoleentoista kuukauteen. Eli sen jälkeen kun alotin ne dokkarihommat, mun kaikki vapaat sisustusmyyjän töistä on menny kuvauksissa ja haastatteluissa! Tietenkin olin varannu kaikenlaista puuhaa liiankin kanssa, joten homma kusi ens alkuunsa just siihen, etten tienny mistä aloittaa, joo-o!

Ilmeisesti just vapaa päivästä ihmeissään mun selkä jumahti tänä aamuna. Ihan vaan kummarruin nostamaan farkkujani vaatehuoneen lattialta (hih, mitä tytär edellä sitä äiti perässä ja toisin päin) kun tunsin hirveetä polttoa alaselässä. Siinä kumarassa itkua väänsin ja soitin miehelle, joka puuhaili pihalla, että tuu ny hitto vie auttamaan kun selkää sattuu.... eihän se ehtiny, enkä minäkää ehtiny kauaa odotella, vaan otin hyllystä tukea ja kampesin itteni ylös. En tiedä mikä siihen iski, mut kyllä miä töissä pystyin hyvin oleen, vähän on vihlova olo tosin edelleen.

Dokkarille kuuluu hyvää, tänää ohjaaja soitti hyviä uutisia, mein yks päähenkilö sai uuden työpaikan! Ohjaaja oli kuvaamassa haastattelua, ja sen kaupungin virkamiehet oli mielissään mahdollisesta julkisuudesta, tarjoutuivat halukkaasti yhteistyöhön, hienoa! Lopuksi sain vielä jutella Paavon, sen Pakanavuoren Paavon kanssa. Hieno mies edelleen!