Päätin toissapäivänä lopettaa turhan tupsuttelun. Mieskin päätti, mutta sortui jo eilisen päivän aikana. Mie en sortunut. En sortunut, vaikka kotona odotti väsynyttä raatajaa iso riita. Tai ei se mitenkään odottanut. Pikemminkin vain räiskähti.

Olimme ostaneet miehen kanssa toisistamme tietämättä lohta. Miehen mielestä itse ostamansa palanen oli komeampi, joten hänen mielestään se kuului säästää jouluun. Mie tietysti halusin omani säästettävän ja miehen palasen suolattavan jo nyt. Aijommehan syödä jonkinlaisen jouluaterian huomenna itsenäisyyspäivänä.

Loppujen lopuksi hermot meni minulta ja fileet lentelivät lattialle. Mies siitä sitten suuttui sen verran, että paiskasi pakastimen luukun kiinni ja painui toiseen päähän taloa. Olin itse juuri paistelemassa jotain marinadikylkeä. Huitaisin paistinlastalla ilmaa ja kuinkas ollakkaan sitä rasvaista marinadia lensi seiniin ja lattioihin ja... miehen selkämykseen, takapuoleen, jalkoihin jne. Kauhistuin, mutta onneksi mies ei huomannut. Jynssäsin kiirellä seinät ja lattiat, mutta miestä en ehtinyt jynssäämään. Jäljistä päätellen se on istuskellut ainakin tietsikkapöydän tuolilla ja olohuoneen sohvalla. Onneksi molemmissa istumapaikoissa oli jonkinlaiset suojat päällä. Heh.

Mitä me tästä opimme. Kannattaako sitä tupsuttelua ihan tuosta vain lopettaa? Tai edes lopettaa ollenkaan?

Vielä en kyllä ole ratkennut.