Tämä aamu meni paremmin kuin eilinen. Kaikki heräsi ajoissa, vaikka kukaan ei saanut kunnolla nukuttua hiostavassa kuumuudessa. Sais vähitellen viiletä. Tosin tänä aamuna olikin heti raikkaampaa, liekö viime yön ukkosilla nyt osuutta asiaan. Kehitystä edellisiin aamuihin kuitenkin.

Tänäänkin olin reipas ja tein kävelylenkin Nappulan kanssa. Nyt jo vähän edellispäiviä pidemmän ja rivakamman. Näin matkalla Sarppaa, ensimmäisen kerran sitten juhannuksen. Kiva oli nähdä. Vaikka hassua sinällään, ettei useammin nähdä. Niin lähekkäin kuitenkin asutaan.

Iltapäivällä meillä oli suunnitelmissa sukellusretki. Tuore aviomies, eli miehen veli oli jo ehtinyt hukuttaa sormuksensa vaimonsa kotitalon vieressä virtaavaan jokeen. Sitä oli mies sukellellut jo parin päivän ajan. Hälyttänyt apuvoimiakin ja ostellut apuvälineitä. Ensin löytöpalkkio sormuksesta oli satasen, mutta tuntien kuluessa nousi summa kahteen sataan! Mies innostui tietenkin ja ilmoittautui sukelluskaveriksi. Veli ehti kuitenkin löytää sormuksen ennen kuin ehdimme paikalle. Hyvä niin. Toisaalta, vaikka mies olikin jo varautunut nappaamaan löytöpalkkion, heh.

Hassu sormus alunperinkin mielestäni. Veljellä on nimittäin kihlasormus, ja olen käsittänyt, ettei siinä tapauksessa sulhaselle osteta vihkisormusta. Nyt kuitenkin kyseisellä herralla killuu kaksi sormusta sormessa. Minusta se näyttää  oudolta, naiselliselta.

Huh, hiki virtaa vaikka vaan istuu. Toivottavasti ensi yö olisi jo viileämpi.