Tiedättekö ihmistyypin, joka on suunapäänä kehumassa omia tekojaan ja vaatimassa huomiota?

Mie en ole semmoinen.

Kaimakolleega saattaa vähän olla semmoinen.

Kun minut nimettiin viime syksynä osastopäällikön kakkoseksi, uhkasi kaimakolleega irtisanoa itsensä. Minulta kysyttiin, että haluanko luopua tittelistä ja luovuttaa sen kaimakolleegalle. Halusin ja luovutin.

Kun alkukesästä kaimakolleega oli osastopäällikkönä oikean päällikön sijaisena oli valtuudet minimoitu ennakoiden tekemisiin.

Kun kaimakolleega jäi ensin saikulle ja nyttemmin äitiyslomalle, nimitettiin minut kakkoseksi oikean päällikön jäädessä taas lomalle.

Nyt kun minä olen osastopäällikkö, on minulla yllättäen täydet oikeudet, valtuudet ja jopa tulosvastuu osastosta, jossa en enää edes työskentele. Oikea päällikkö kielsi kaimakolleegaa aikoinaan soittelemasta, eikä vastannut vaikka kaimakolleega yritti soittaa. Nyt minulla on lupa soittaa tarvittaessa ja jopa numeroni yhdistyy suoraan op:n numeroon, ilman että tarvitsee kuunnella lomavastaajasta valintamahdollisuuksia. Koskaan kakkoset eivät ole jokaviikkoissessa päällikköpalaverissa mukana. Paitsi nyt kun minä olen osastopäällikön kakkonen.

Henkilökunta on ihmeissään, että mitenniin nyt minulla on muka niin paljon tekemistä, kun kaimakolleegallakaan ei ollut...

Miettikööt sitä.