Otan riskin ja kollaan viime vuoden tapahtumia, heh.

Tammikuu alkoi rahallisesti hyvin. Joulukuun lopussa sain ensimmäisen ison tilini uudesta työpaikasta. Tilin, joka sisälsi runsaasti lisä- ja ylityötunteja. Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä mieskin sai osansa. Kenossa voitto. Siitä oli hyvä jatkaa remonttia. Itse palkitsin itseni uudella imurilla. Heh.

Kuukausi oli muutoinkin työntäyteinen. Koin jo oppimisia ja onnistumisia. Kuun lopussa Miirumaaru yllätti. Oli lävistänyt korulla leukansa. Salaa. Yöllä. Hyvässä hengessä käyty keskustelu auttoi Miirumaarua tajuamaan tekonsa järjettömyyden. Otti korun pois samana iltana.

Helmikuu oli suhteellisen tapahtumaköyhä kuukausi. Firman bileet kuun alussa aiheutti keskustelua työpaikalla. Mulle se aiheutti musertavan krapulan ja tupakanhimojen häviämisen pariksi viikoksi.

 

Maaliskuu, oi maaliskuu. Heti kuun alussa tuli streptokokki kylään. Ensin sairastui Miirumaaru. Hetken päästä Mutantti. Sitten oma äitini ja siskoni molemmat lapset. Muutaman päivän päästä sairastuin minä.

Angiinasta huolimatta tein töitä hullunlailla. Sairaslomalle en halunut jäädä, niin kovasti olin innoissani tuoreesta työpaikasta.

Aulis kuoli maaliskuussa. Mutantti löysi lemmikkinsä huoneensa lattialta. Pienimuotoiset hautajaiset pidettiin omalla  pihalla, jonka reunaan suloinen kanimme haudattiin.

Sairastaminen jatkui ja jatkui koko kuukauden. (Puoli vuotta toisin sanoen.) Miirumaaru kärsi pahimman tappion. Polven nivelpussitulehdus oli karvas pettymys. Kipu  oli kova, eikä jalka kestänyt lopulta edes astumista. Rakas harrastus, jalkapallo, on pakko laittaa hetkeksi tauolle.

Siskon lähestyvä synnytys aiheutti jännitystä ja odotusta. Toivoin kovasti olevani niin terve, että pääsisin synnytykseen mukaan.

Huhtikuu oli yhtä sairastamista. Valoa näytti tunnelinpäässä pääsiäisen tienoissa, kun kaikilla oli kerran negatiiviset nielunäytteet. Miten lie mahdollista, koska jo seuraavalla viikolla porukka oli uudestaan kipeänä.

Siskoni synnytti pienen mustatukkaisen peikkopojan kuun 10. päivänä. Sain olla mukana synnytyksen vaiheissa alusta loppuun. Nauraa kätkätimme meille tyypilliseen tapaan sairaalan käytävillä, rapussissa, kahviossa, hississä jne. Ikimuistoinen tapahtuma todella.

Synnytyksen jälkeen lähdin Norjaan. Ensimmäiselle lentomatkalleni. Matka tosin alkoi huonosti, kun lentoyhtiön virkailijat päättivät sairastua samalla kertaa. Myöhästyimme koneesta, mutta pääsimme useiden tuntien odottelun jälkeen toisen  yhtiön koneella matkaaan. Lentoyhtiö hyvitti kyllä tyrimisensä hyvin.

Kuun lopussa päätin pistää pillit pussiin ja lopettaa tämän blogin. Kauaa en kuitenkaan malttanut olla pois. Kirjoittaminen ei vain enää tuntunut samalta. Tuntui, että liian moni tuttu luki tätä blogia.

Toukokuussa vierailimme edelleen säännöllisesti terveyskeskuksessa. Nyt olimme jo niin tuttu näky siellä, että pääsimme aina kanta-asiakkaan lailla jonon ohi terveydenhoitajan juttusille. Edelleenkään emme lääkäriä nähneet, mitä nyt vilaukselta.

Muuta mullistavaa ei koko kuussa tapahtunut. Paitsi, että peikkopoika sai nimen ja minusta ja miehestä tuli virallisesti kummeja.

Kesäkuussa ei myöskään tuonut vielä muutoksia terveydentilaan, hermot olivat katkeamispisteessä. Kesä oli kauneimmillaan, mutta minä vain sairastin. Mutantti pääsi luokaltaan, niin kuin Miirumaarukin, vaikka poissaoloja sairastamisen takia oli enemmän kuin liikaa. Mutantti saavutti myös virallisen teini-iän, täytti kuun ensimmäinen päivä 13 vuotta!

Heinäkuussa tuli käänne. Olin jo hyvin väsynyt sairastamiseen. Vihdoin sain lääkäriajan työterveydestä. Laajojen kokeiden jälkeen myös kehoituksen (käskyn) tilata ajan yksityiseltä lääkäriltä. Keho oli jo myös alkanut osoittaa väsymystään. Lonkkanivel tulehtui, kuten myös taas varpaan tyvinivelkin. Estolääkitys oli kokoajan päällä. Pariviikkoisen lomanikin vietin, ja loman loppupuolella sain kutsun nielurisaleikkaukseen.

Loman aikana tapasin Maman, sekä rakkaan siskoni. Sain pitkästä aikaa olla vain Annalinda, nauraa ja rätkättää, aiheuttaa pahennusta ja olla vain. Olla vain. Vain päivää ennen leikkausta kävin Miirumaarun ja Kaiman kanssa lentokentällä hakemassa pois keväiset hyvityksemme. 250€ hyvitystä rahana siitä, että lentoyhtiö keväällä jätti meidät koneesta. Helppoa rahaa.

Elokuussa vihdoin sairastamiseni sai lopun. Nielurisaleikkaus kuun ensimmäisenä päivänä oli enemmän kuin odotettu. Leikkaus sujui hyvin, mitä nyt herätessäni olin huudellut kaimaa: "kaima!", "kaimaaaaaa", "kaimaaaaaaaa, oletko sie siellä?", "kaimaaa, missä sie olet?". Hehe. Niin elävästi mie muistan kuulleeni sen äänen leikkauksen jälkeen. Kaima vaan ei ollut valitettavasti paikalla. Tosin jälkikäteen oli hyvinkin otettu kuullessaan yksityiskohtaisen raportin tapahtumien kulusta. Heh. Vaikken ole mikään julkkis paikkakunnalla, on silti tuttavapiirini sangen laaja johtuen ammatistani. Elokuu meni sairaslomalla ja toipuessa. Sain kovan flunssan loppukuusta. Vanajanlinna kutsui loppukuusta. Tukkoisena ja kuumeisena vietin mukavan kolmipäiväisen ihanissa maisemissa.

Syyskuussa lähdin toiselle Norjan matkalle. Olin edelleen flunssainen ja tukkoinen. Matka oli erilainen, kuin edeltäjänsä. Lähdin yksin päivää ennen ensimmäistä porukkaa. Sain tutustua Djupfrysenin hyvipuistoon ja viettää hauskaa Octoberfestiä. Hirveä kylmyys ja väsymys jäi päällimmäisenä mieleen.

Lokakuun ajan mieltäni painoi outo ahdistus ja pelko. Masennus jopa. Kuukauden aikana tapahtui paljon pahoja asioita. Mutanttikin katosi, mutta löytyi hyvässä kunnossa seuraavana päivänä.

Marraskuussa oli parempi mieli. Töitä oli enemmän kuin paljon. Miirumaarun synttäreitä juhlimme alkukuusta ja samana päivänä tuli se dokkari telkkarista, johon paljon vapaa-aikaani uhrasin.

Joulukuu ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleeni, muuta kuin että töitä ja töitä.