Mikäkhää haamupäivitys oli yön aikana tapahtunu, en takuuvarmasti ole mihinkään asetuksiin tai muihin sellaisiin koskenu, en. Nukkumaankin menin melko ajoissa, puolilta öin. Istuttiin iltaa naapureitten kanssa niiden ihanalla terassilla, kymmenien kynttilöiden valossa. Kaikki naukkaili sivistyneesti, minäkin omaa mehuani. Lääkekuurini aikana en , enkä muutamaan päivään sen jälkeenkään, voi ottaa naukun naukkua, sidukan sidukkaa. Aiheuttaa kuulemma välittömän antabusreaktion, välittömän rajun krapulan. Ihan hyvä, pakkovieroitus jokapäiväiseen sidukkapulloon tuli sopivaa saumaan. Ihan hölmö ja tarpeeton tapa, vaikkei se ollutkaan kuin yksi pullo, eikä totuuden nimissä nyt ihan jokapäiväkään, mutta usein silti. Mieskin sanoi aloittavansa nollalinjan. Ihan kiva, toivottavasti toteutuu. Ei tässä nyt ihan raittiiksi luultavasti ruveta kuitenkaan.

Sain vastausmeilin ohjaalta. Se oli samaa mieltä kuin muutkin, hulluja kuulemma ovat töissä jos mut laskevat pois. Hulluja tai ei, jokuhan sieltä lähtee ja varmasti jokaisen lähipiiri on tuota mieltä. Se kertoili kuulumisia ja pyys taas sinne Venetsiaan. Lähtö sattuis just sille viikolle kun ajattelin pitää sen ylityölomani. Tällä hetkellä ajatus matkasta tuntuis ihan kivalta, mutta tiedän varmuudella jääväni pois. Mitä minä siellä teen, ammattiohjaajien seurassa? Matkustellu en ole muutenkaan, miks matkustelisin nytkään. En tiedä, en tosiaan tiedä.

Tajusin kamalan asian. Vanhaksiko olen tulossa vai kuinka ihmeessä stereoista kuuluva A. Aallon rytmiorkesterin musa kuulostaa hyvältä?? Musiikkimakuni on melkosen laaja ja nykyteinimusa varsinkin kolahtaa. MUTTA EI HUMPPA kolahda.... vaan kolahtaapa, vai johtuuko se vallitsevasta mollimielestä... suruajasta?

Mollimielestä kertoo sekin, että kovasti tulee mieleen aikoja lapsuudesta, tarinoita ja tuoksuja. Tai sitten se johtuu Enkelinkakasta, ihania tarinoita kirjoittajan lapsuudesta. Niin tarkkoja kuvauksia tunteista ja tuoksuista ja kaikesta, että ainakin minä ikäänkuin irtaudun täältä siihen kerrottuun tilanteeseen, jokaisella solullani elän tilannetta kuin olisin mukana. Oonkohan miä seonnu täh?

Sitä ainakin miettimään täällä jään... AURINKOISTA sunnuntaita kaikille!